Nimittäin sattuipa joulukuun 11. päivä, että menin bussilla 109 Kampista Kauniaisiin Työväen Akatemiaan. Mukana oli reppu ja käsilaukku, jonka pistän pään yli kuten aina. Poikkeuksen teki se, että mulla oli ihan älyttömän kuuma joten otin takin pois bussimatkan ajaksi. Juttelin matkakumppaneitteni kanssa ja yhtäkkiä oltiinkin pysäkillä, jolla piti jäädä pois. Äkkiä takki päälle ja menoksi. Kurssitilassa riisuin takkia ja laitoin naulakkoon ja tajusin, että ei juma, mulla oli mukana vaan se reppu, mutta käsilaukkua ei näkynyt missään. Itku meinasi päästä, sillä käsilaukussa oli vaan kotiavaimet, lompakko, puhelin, matkakortti…sain sitten heti puhelinta lainaksi ja soitin ensin YTV:lle, sieltä sain sitten Veolia Transportin numeron ja he yhdistivät päivystäjälle. Loppujen lopuksi kävi niin onnellisesti, että sain tunnissa käsilaukkuni takaisin ja IHAN kaikki oli tallessa
Kuljettaja oli heti huomannut laukun ja ottanut sen talteen. Kävi erikseen mutkan kurssipaikalla ennen kuin vei auton varikolle. Ihanaa palvelua sanon minä! Soitin vielä erikseen sille naiselle siellä Veolia Transportilla, joka oli hoitanut nämä kaikki ripeästi ja pyysin kiittämään päivystäjääkin.
joulukuu 29, 2009
Vielä kerran kiitos Veolia Transportille
Jätä kommentti »
Ei kommentteja.
RSS-syöte tämän artikkelin kommenteille. Paluuviitteen URI-osoite